Perheemme
Koirat ja muut eläimet ovat olleet elämässäni aina. Vaikkeivat tosin aina kotona, koska äitini oli ennen allerginen. Mummolassani on aina ollut koiria ja kouluaikana kävin lenkittämässä koko kylän koiria, kun ei ollut omaa. Ensimmäisen hevosen sain yläaste aikaan. Yläasteen jälkeen lähdin Kannukseen opiskelemaan maatalousalan perustutkintoa. Ja samaan aikaan sain ensimmäisen koirani Aatu sheltin. Aatun kanssa harrastimme kovasti agilitya ja tokoa. Näyttelyihin Aatun kanssa ei voitu mennä, piilokiveksisyyden takia. Sitten kuitenkin innostuin koiranäyttelyistä ja silloin tuli Julia Basenji vuonna 2002. Julian kanssa käytiin kovasti näyttelyissä, sitten vuonna 2004 Julia sai kolme basulivauvaa, joista yhteisomistukseen jäi Sissi tyttö ja Riffe poika meni mummolleni. Julian pentue syntyi joulukuussa 2006, siitä kaksi pentua meni yhteisomistukseen ja siitäpä pääsin kunnolla vauhtiin. Keväällä 2008 innostuin vetokoirista, kovan etsinnän jälkeen kotiin tuli Alaskanamalamuutti tyttö Tiitu. Neidin kanssa kovasti treenattiin kevään viimeisillä lumilla ja hyvin toimii! Talvella taas jatketaan. Tarkoitus on myös lähteä Tiitun kanssa jonkin verran näyttelyihin. Äitini on myös päässyt allergiastaan ja hän on hankkinut ihastuttavan Suomenlapinkoira uroksen Ransun. Ransua tullaan myös näkemään meidän kanssa näyttelyissä. Hevosia on tällä hetkellä mummolassani Ähtärissä yksi. Suomenhevostamma Pimuli, joka on oman edesmenneen hevoseni Pamilan varsa. Vuonna 2004 kävin Suomen Kennelliiton kasvattajakurssin ja syksyllä 2006 anoin kennelnimen Lovelyland. Kasvatukseni on pienimuotoista harrastustoimintaa ja pennut tulevat kasvamaan kotona muun perhe-elämän keskellä. Tavoitteenani Basenjin kasvatuksessa on terveet, rotumääritelmän mukaiset ja hyvä luonteiset koirat. Jalostukseen käytän vain silmäpeilattuja ja kilpirauhastestattuja koiria. Pennut tulen aina myymään rekisteröitynä, tunnistusmerkittynä ja eläinlääkärin tarkastamina! Toivottavasti viihdyt sivuillamme. Lätäthän viestin vieraskirjaan. :) |
Pimulia on alettu pikkuhiljaa kouluttamaan ratsu uralle, sen minkä lapsilta ja koirilta kerkiän.